Tässä pieni tarina siitä, miten minusta tuli VAHVA ELÄMÄ:n ja CrossFit Kirkkonummen perustaja ja miksi haluan nyt tarjota teille treenejä.

Liikunta tuli elämääni noin 17-vuotiaana kun aloitin kuntosalilla käynnin ja myöhemmin myös 90-luvulla suositun aerobicin. Iltalukion jälkeen työskentelin vuosia ruotsin laivoilla ja elin itsekästä elämää juhlien rankasti ja polttaen. Liikunta jäi kokonaan. Elämäntyyli aiheutti jatkuvia sairasteluja, tyytymättömyyttä itseeni ja vartalooni (ensimmäisen laivavuoteni aikana lihoin 10kg) sekä alkoholiongelman. Kaiken tämän myötä nuorena alkaneet niska-hartiakivut ja bulimia yltyivät koko ajan pahemmiksi, ja kaiken päälle minulle puhkesi kokovartalon peittävä psoriasis.

27-vuotiaana tuli jouluaattona vastaan hetki, kun ymmärsin etten kyennyt enään olla päivääkään ilman alkoholia ja että olin matkalla kohti alkoholismia. Taisin ollakin sitä, mutta alkoholismia on vaikeaa myöntää. Yhä. Päätin että elämälle on tultava muutos ja sitä ei tee kukaan muu kuin MINÄ.

Vähensin juomista, muutin ruokavaliotani ja aloitin taas liikunnan. Rakastuin uudelleen kuntosaliin ja löysin juoksemisen. Päätin myös, että laivalta on päästävä pois ja hain Porin Prikaatin Nopean Toiminnan erikoisjoukkoihin Jääkäripataljoonaan, jossa koulutetaan varusmiehiä suoraan rauhanturvaajiksi. JANOSIN terveempää elämää ja iloa. Olin loppu, rikki, väsynyt ja jatkuvissa kivuissa jotka ei antaneet rauhaa. Pääsin erikoisjoukkoihin, sillä tein töitä sen eteen. Harjoittelin cooperin-testiin, vahvistin lihaksia ja etsin kaiken tiedon varusmiespalveluksesta.

Käänne elämässä

Vuosi armeijassa muutti elämäni. Opin että onni ei tule automaattisesti ja että voin itse vaikuttaa KAIKKEEN. Opin, että vaikka en koskaan ole ollut erityisen hyvä missään, niin pelkkä keskinkertainen riittää ja että sitkeydellä, päättäväisyydellä ja ankaralla työllä PÄÄSEE PITKÄLLE.

Nautin suunnattomasti kaikesta fyysisestä tekemisestä ja armeijan jälkeen luonnollinen jatkumo olikin opettavainen rauhanturvavuosi Kosovossa. Opin itsestäni ja kyvyistäni lisää. Olinkin aika hyvä asioissa joista nautin ja ylenin puolen vuoden jälkeen jääkäristä jääkäriryhmän johtajaksi. OLIN YLPEÄ ITSESTÄNI JA TYÖSTÄNI. Treenasin yhä päättäväisemmin. Olen aina rakastanut treenaamista ja sen tuomaa VOIMAANTUMISEN TUNNETTA ja lihaksia. Pikkuhiljaa tärkeämpää alkoi olla lihakset, ei kehon paino.

30-vuotiaana hain Poliisikouluun. Piti opetella uimaan ja päntätä pääsykokeisiin. Pääsin sisään. Saisin vihdoinkin ensimmäisen ammattini. Rakastin opiskelua ja sen tuomia mahdollisuuksia oppia niin laajasti erilaisia asioita. Työharjoittelujaksoni vietin Turun ja Turunmaan järjestyspoliisissa, joissa vietin yhteensä reilun vuoden.

Kesken poliisikoulun kävin vielä kerran armeijan vihreissä, kun halusin ensimmäiseen Euroopan Unionin monikansallisiin taisteluosastoon EUBG:n. Pääsykokeissa piti hypätä korkealta veteen ja uida läpi altaan esteradan sukeltaen ja ylittäen esteitä. Olin aina pelännyt vettä, ja muistan yhä kuin eilisen päivän kun suljin silmäni, hyppäsin hyppytornista ja suoritin radan hyväksytysti. Kaikkeen pystyy kun sitä tarpeeksi haluaa.

EUBG jäi puoleksi vuodeksi, sillä siinä vaiheessa kärsin jo jatkuvista hermokivuista. Lisäksi mursin oikean käden keskisormeni panssariajoneuvon moottoriluukun väliin (se painaa!). Jatkoin pari kuukautta taistelukoulutusta keskisormi tuettuna pystyyn ja vain vasemmalla kädellä toimien 😅panssariajoneuvon johtajana, raskaissa varustuksissa ja harjoituksissa, ase mukana koko ajan. ÄLÄ ANNA PERIKSI.

Poliisikoulusta valmistuin suoraan äityslomalle. Raskauteen loppui bulimia, alkoholin käyttö ja polttaminen. Hermokivut olivat tässä vaiheessa jatkuvia. En nukkunut tulevina vuosina yhtään yötä kunnolla. Välillä luulin tulevani hulluksi kivuista. Sairastuin myös kaikkiin mahdollisiin tulehduksiin, tarttuviin tauteihin ja keskivaikeaan masennukseen. Kipujen vuoksi en voinut pysähtyä hetkeksikään, vaan liikkeessä piti olla koko ajan. Silti en kyennyt enään urheilemaan. Olin jatkuvasti väsynyt, kärttyinen ja epätoivoinen. Luulin että elämäni oli tässä enkä voi koskaan enään urheilla. Parisuhde kärsi ja päättyi eroon. Poliisin työ oli unohdettu unelma.

Elämä on jatkuvaa ylä- ja alamäkeä

Sitten löysin crossfitin. Aloitin kuntouttaa itseäni crossfitin avulla ja olinkin vuodessa paremmassa kunnossa kuin koskaan. Ehkä enemmän henkisesti kuin fyysisesti. Kahden vuoden jälkeen minulla oli jo oma sali, sillä halusin jakaa tämän lajin mahdollisuuksia. Lisäksi painon jojoilu oli jäänyt ja olin oppinut rakastamaan kehoani sellaisena kun se on. Tämä kahdeksan vuotta lajin parissa on opettanut minulle, että kaikesta selviää, kun pilkkoo tavoitteet pieniksi ja ylittää ne yksi kerrallaan. MIKÄÄN EI OLE MAHDOTONTA.

Olen oppinut armollisuutta itseäni ja muita kohtaan ja sen, että kaikkea ei tarvi osata eikä pystyä. Olen hyväksynyt, että elämä on jatkuvaa ylä- ja alamäen vaihtelua, harvoin ihan tasaista ainakaan kovin pitkään, ja että se on IHAN OK.

Nykyään tärkeintä on stressittömyys, rentoutuminen ja ilo. Kun elämä on vain stressiä, suorittamista ja väsymystä, eikä mikään tuo iloa, on aika muuttaa suuntaa. Tämäkin on jatkuvasti vaihtuvaa ja häilyvää olotilaa, sillä elämään kuuluu kyllä stressi, suru, viha ja kaikki muutkin ikävät tunteet, mutta ne ei saisi määrittää koko elämää. Näistä ajatuksista syntyi VAHVA ELÄMÄ.

Minä autan sinuakin omassa muutoksessasi. Tule mukaan treeneihini, sillä ne on tehty VOIMAANNUTTAMAAN myös sinua.

Treenit olen suunnitellut ammattitaidolla, kokemuksella, lempeydellä ja järjellä. Minun treeneissäni ei treenata veren maku suussa eikä väkisin. Treeneistäni saat taatusti tuloksia, mutta samalla myös NAUTIT joka hetkestä.

Nähdään treeneissä!
-Rebekka

Täältä voit lukea minusta valmentajana ja valmennusfilosofiastani.